>>> Jussi Guitar
Jussi "Guitar" Hämäläinen (s.1977) elää ja hengittää kitaransoitolle. Soittaminen alkoi 12-vuotiaana isän vanhalla Landolalla ja jatkui sitten omalla, syntymäpäivälahjaksi saadulla akustisella. Parin kuukauden jälkeen mielessä pyörivät kuitenkin ajatukset hieman erilaisista soinneista. Äiti lupasi pojalle sähkökitaran, jos tämä opettelee soittamaan Uralin pihlajan. Poika tietysti lupasi ja mustan Washburnin saatuaan jäi Jussi sille tielleen.
Nuottien näppäily vaihtui ahkerassa harjoittelussa pian soinnuiksi, soinnut riffeiksi, riffit biiseiksi. Harjoittelu jatkui läpi kouluaikojen eri bändeissä. Harrastus alkoi vähitellen muuttua työksi jo lukion jälkeen, eikä nuori mies koskaan haaveillut siististä kampauksesta tai kunnon ammatista.
Jussin monipuolisuus soittajana on vuosien työn tulos. Eri aikoina häntä ovat kiinnostaneet eri tyylisuunnat. Liikkeelle lähdettiin rokista ja kunnianhimoisista progehankkeista, joiden innoittajana toimi ennen kaikkea legendaarinen kanadalaistrio Rush.
Puberteetin jäädessä taakse alkoi blues kasvaa kiinnostuksen kohteena ohi kaiken muun. Robert Johnson, Muddy Waters ja kumppanit saattelivat nuoren muusikon syvälle sinisen soiton maailmaan. Eräänä kesänä John Lee Hookerista ja Jimmie Vaughanista inspiroitunut Jussi omaksui yhden sormen soittotekniikkaa niin ahkerasti, että harjoitukset lopulta täytyi keskeyttää, kun etusormen pää oli enää lähestulkoon epämääräinen paakku sinipunaista massaa.
Blues ei kuitenkaan ollut päätepysäkki alati uusia haasteita etsivän muusikon uralla. Klassinen musiikki on aina kiehtonut Jussia ja viime vuosina hänen musiikilliset intohimonsa ovatkin suuntautuneet yhä enemmän myös tähän suuntaan. Asiantunteva yleisö usein huomaa asian niin blues- kuin rock-keikoillakin, sillä hänen persoonallinen soittotekniikkansa antaa viitteitä klassisesta koulutuksesta- tosin kaikki todellisuudessa on pääosin itseopittua.
Jussi opettaa kitaransoittoa sekä keikkailee niin soolona kuin eri kokoonpanoissakin. Lisäksi mieheltä löytyy laaja repertuaari sooloakustista tuotantoa.
Artistin kaikki puolet eivät vielä ole paljastuneet yleisölle, mutta mitä tahansa tulevaisuus hänen osaltaan tuokaan, tiedän, ettei Jussi ´Guitar´ Hämäläinen tule tinkimään tekemisensä laadusta ja kirjavuudesta.
- ST -
Yhtyeitä/Bands:
Ain´t Take (1991-1993)
Almost On Time (1994-1996)
Feelin´ Good (1997-2000)
Peter Gun (2000-2001)
Big Harry Perkins & Howlin´ Streamliners (2000-2004)
Dragon´s Pussy (2002)
The Diamonds (2000-2011)
Simply The Blues (2003-2013)
Maija & Jussi (2006-2009)
Riitta & Jussi (2006-2010)
Indian (2007-2010)
Jussi Hämäläinen Band (2008-2011)
Danny Show (2008-2009)
Ari Wahlberg & Best Of Presents (2010)
Äktas Porslin (2010- )
4 Trubaduuria (2011)
Vagabond Tribe (2011-2012)
Voodoo Mama Band (2012-2014)
The Teasers (2017)
The Roosters (2015- )
Jussi Hämäläinen Band (2021- )
The Soulcakes (2021- )
Rock The Kämppä Records All Stars (2022- )